Evestä

Luontainen halu voittaa ja unelma olla maailman paras. Nämä sai innostumaan kilpahiihdosta parikymmentä vuotta sitten. Pelokkaana pentuna halusin harvemmin kodin ulkopuolelle, mutta ladut teki poikkeuksen. Suksilla viihdyin aina, etenkin numero rinnassa.

15-vuotiaana harjoittelu alkoi innostaa isommin. “Haudassa ehtii levätä” ja “kipu kasvattaa” asenteet tuottivat tulosta aina nuorten arvokisoihin asti. Sen jälkeen menikin muutama vuosi pitkälti raajat tai ranka ratkenneina, pää pienesti pyörällä.

Tällä hetkellä ruumis on takaisin raiteillaan, roikottaen mieltä mukavasti mukana. Jatkossa on tarkoitus olla aiempaa kestävämpi, niin hiihdossa kuin myös valinnoissa harjoitusten ulkopuolella. Vaikka elämällä on tapana levitä käsiin, uskon olevani sen verran sinnikäs, että unelmat voi elää todeksi Olympialaisissa 2026.